lauantai 11. maaliskuuta 2017
Sushiriisi ja tamagoyaki
Edellisestä päivityksestä on hetki vierähtänyt, mutta nyt tuli eteen pari oleellista ohjetta sushien valmistukseen, jotka on ehdottomasti tallennettava blogiin. Ensin sushien teon ehkä tärkein komponentti eli riisi. Parhaaksi havaitsemani ohje löytyy Yutaka-riisipaketin kyljestä. Muista huolellinen huuhtominen ja jälkihaudutus. Kantta ei missään nimessä saa avata haudutuksen aikana (mieluummin ei keitonkaan), joten lasikansi josta näkee läpi on erittäin hyvä tässä.
Sushiriisi (neljälle)
1. Laita 500g riisiä isoon kulhoon/kattilaan ja valuta päälle kylmää vettä. Pese riisiä varovasta 3-4 kertaa vettä vaihtaen. Voit myös huuhtoa riisin lävikössä juoksevan veden alla. Valuta vesi pois.
2. Siirrä riisi paksupohjaiseen kannelliseen kattilaan ja kaada päälle 6 2/3 dl vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen 10 minuuttia.
3. Sammuta levy ja anna riisin hautua vieä kannen alla 25-30 minuuttia. Älä avaa kantta!
Jäähdytä riisi nopeasti siirtämällä riisi haudutuksen jälkeen laakeaan viileään astiaan ja kääntele riisiä varovasti halkovin vedoin. Mausta jäähtynyt riisi seuraavasti:
Sekoita 6 rkl riisiviinietikkaa, 4 rkl sokeria ja 2 tl suolaa keskenään. Seosta voi hieman lämmittää, jolloin aineet sekoittuvat paremmin keskenään. Sekoita (jäähtynyt) seos jäähtyneen riisin sekaan edelleen halkovin vedoin.
Toinen blogiin tallennettava ohje on Tamagoyaki eli japanilainen makeahko munakas. Tähän ohje löytyi Tokyokanin sivuilta. Munakas kuuluisi paistaa neliön/suorakaiteen muotoisella pannulla, mutta ihan hyvin onnistui tavallisella pyöreälläkin. Annoskokoa ei myöskään kannata pienentää ellet käytä minipannua, koska munakas kuuluu tehdä kerroksittain ja 4 munalla tehtynä minulle tuli vain 3 kerrosta (4 olisi saanut tehtyä ehkä juuri ja juuri). Dashi-kalalientä ei peruskaupoista löytynyt eikä sitä lähdetty Hakaniemestä hakemaan, joten jouduin solveltamaan siinä kohtaa.
Tamagoyaki
1. Vatkaa 4 kananmunaa niin, että keltuaiset rikkoutuvat.
2. Sulata 2 rkl sokeria 4 ruokalusikallisessa dashi-kalalientä (laitoin ½ rkl kalalientä ja 3½ vettä).
3. Kaada liemi munien joukkoon ja lisää hieman suolaa (jätin suolan lisäämättä).
4. Kuumenna pannu, lisää oljy.
5. Kaada ohut kerros munakasta pannulle.
6. Kun munakas on paistunut, käännä se kerroksittain kolmeen osaan (kuvallinen ohje).
7. Siirrä munakas pannun päätyyn.
8. Kohota munakkaan reunaa, jotta lientä valuisi valmiin munakkaan alle. Toista kohtien 6 ja 7 mukaan niin kauan kuin lientä riittää.
9. Leikkaa valmis munakas joko ohuiksi suikaleiksi makirullaan tai isommiksi paloiksi nigirisushiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)