perjantai 3. tammikuuta 2014
Pienen koiran kypärämyssy
Pidempään neulomista harrastanut ystäväni ohjasi minut heti alkajaisiksi Ravelry-nimiseen neulontayhteisöön. Sieltä löytyy kasapäin käyttäjien sinne tallentamia ohjeita, joita on helppo selata kuvien kera. Sieltä löytyi malli myös kypärämyssyyn, jonka tein minikoossa.
Työ aloitetaan päälaesta, jonka jälkeen tehdään sivut ja takaosa ja lopuksi neulotaan kaulaosa. Työ viimeistellään naamanympäryksen joustinneuleella.
Työssä käytin 3,5mm puikkoja ja Extra Merino lankaa (50g=130m) kaksinkertaisena (naamanympäryksen joustinneule yksinkertaisena).
Päälaki
Luo 10 silmukkaa ja neulo ainaoikeaa tasona 22 kerrosta.
Sivut ja takaosa
Ota työ käteen siten, että työn lanka on oikeassa laidassa ja poimi 11 silmukkaa työn vasemmasta laidasta uudelle puikolle (poimi, älä neulo). Neulo sitten kerros oikeaa loppuun asti (yht 21 silmukkaa). Poimi vastaavasti päälaen toisesta reunasta 11 silmukkaa neulomatta kolmannelle puikolle ja neulo kerros oikeaa loppuun asti (yht 32 silmukkaa). Jatka ainaoikeaa neuletta tasona 22 kerrosta.
Kaulus
Luo 8 silmukkaa seuraavan kerroksen alkuun (yhteensä 40 silmukkaa). Jatka suljettuna joustinneuleena ja neulo haluamasi määrä kerroksia 2x2 joustinneuletta. Kun kauluksen pituus on sopiva, päätä silmukat löysästi joustinneuleena.
Naamanympärys
Tässä vaiheessa voit valita siistimmän puolen työn lopulliseksi oikeaksi puoleksi. Aseta työn oikea puoli ulospäin ja aloita silmukoiden poimiminen haluamastasi kohdasta. Poimi 40 silmukkaa tasaisesti naama-aukosta ja neulo 2x2 joustinneuletta pari senttiä. Päätä silmukat löysästi joustinneuleena ja päättele langat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Todella hyvä myssy ohje pienelle Venäjäntoylle.
VastaaPoista