perjantai 12. syyskuuta 2014

Sinisimpukat valkoviini-kermaliemessä






Sinisimpukat valkoviini-kermaliemessä ovat mitä parhainta herkkua. Ruokalaji on myös hyvin näyttävä vierastarjottava. Tutun tutun vinkki kuuluu, että sinisimpukkakausi on aina silloin kun englanninkielisessä kuukauden nimessä on R-kirjain. Simpukat kannattaa siis unohtaa touko-elokuun aikana, mutta suurimman osan vuotta niistä pääsee nauttimaan.


Neljälle alkupalaksi 
1 ps sinisimpukoita (olisiko pussissa 600-700g)
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
0,5 mieto chili
loraus oliiviöljyä
2 dl valkoviiniä
2 dl kuohukermaa
persiljaa
(1 limen mehu)


Laita simpukat reiluun määrään kylmää vettä heti kaupasta tultuasi, jotta simpukat pysyvät elävinä keittämiseen asti. Tämän ruoan työläin vaihe on ehdottomasti simpukoiden pesu. Olen erittäin onnellisessa asemassa, koska meillä kyseisen homman hoitaa aina mies. Ja kuulemma mielellään, ihanaa! Simpukat tulee ensinnäkin huuhtoa hyvin, jottei syödessä rousku hiekka hampaissa. Lisäksi simpukoista kuuluu poistaa ns. parta.

Kuori valkosipulinkynnet ja pilko ohuiksi viipaleiksi. Kuori myös sipuli ja pilko kuutioiksi. Hienonna chili. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita hetki. Lisää valkoviini ja anna kiehua muutama minuutti, jotta alkoholi haihtuu pois. Lisää chili, kuohukerma ja vähän persiljaa. Kiehauta keitos ja lisää simpukat. Laita kansi päälle ja anna simpukoiden kypsyä kannen alla 5-10 minuuttia. Simpukat ovat kypsiä, kun ne ovat avautuneet. Simpukoihin saa ihanaa raikkautta puristamalla kattilaan aivan lopuksi yhden limen mehun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti