keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Lihapullapasta
Tomaattikastike
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
2 tlk kuorittuja tomaatteja
1/2 rs herkkusieniä
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl fenkolin siemeniä
mustapippuria
suolaa
Lihapullat (14 kpl)
400 g jauhelihaa
1 ps sipulikeittoaineksia
1 muna
mustapippuria
sinappia
Lisäksi
pastaa
mozzarellaa
basilikaa
parmesaania
Aloita tomaattikastikkeesta, jotta se saa hautua rauhassa. Pilko valkosipulit ja sipulit ja kuullota niitä öljyssä. Lisää pilkotut herkkusienet ja kuoritut tomaatit. Hajota tomaatteja lastalla/kauhalla mielesi mukaan. Lisää seokseen mausteet eli punaviinietikka, sokeri, fenkolin siemenet, mustapippuri ja suola. Laita suolaa maltillisesti, varsinkin jos laitat lihapullataikinaan valmiin sipulikeittoainespussin, joka on varsin suolainen. Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä puolesta tunnista tuntiin.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kaikki lihapullataikinan ainekset kulhossa. Huom! Varo sekoittamasta liikaa. Mikäli jauhelihamassaa sekoittaa liikaa, tulee lopputuloksesta kivikovaa. Kostuta kätesi vedessä ja pyörittele massasta noin 14 kpl keskikokoista lihapullaa. Märät kädet helpottavat pullien muotoilua. Laita pullat uunipellille ja paista noin 15 minuuttia kunnes ne ovat kypsiä.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Tai siis älä! Mikäli pakkauksessa sanotaan 10-12 min, yleensä 8 on sopiva ellei toiveena ole pastapuuroa.
Lisää pullat tomaattikastikkeeseen. Lisää annosten päälle revittyä mozzarellaa, basilikan lehtiä ja parmesaania.
Jälkiruuaksi kokeilin mustikkamuffineita. Kuva kertoo kaiken. Ohjeessa kuvatun 12 kauniin mustikkamuffinin sijaan sain aikaiseksi muffinipellin, joka värityksensä puolesta olisi kelvannut ainoastaan halloween-juhliin tarjolle :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti