Meksikolaiset tacot ovat jotain aivan muuta kuin kauppojen texmex-hyllyt antavat ymmärtää. Mielestäni oleellista on, että taco-kuori on pieni ja pehmeä maissilätty ja että täytteiden määrä pysyy kohtuullisena. Salsa ja cuacamole täytyy tehdä itse. Meidän meksikoillassa oli tarjolla:
- maissilättyjä
- kahta eri salsaa
- cuacamolea
- ylikypsää possua
- tuorejuustoa (salaatti-/fetajuustomainen rakenne)
- rapeaa salaattia
- limelohkoja

Maissilätyt tehtiin itse. Kaupasta löytyi tarkoitukseen sopivia maissijauhoja (Maseca), johon piti lisätä ainoastaan vettä ja suolaa. Taikinan teko on siis varsin helppoa ja vaivatonta. Lättyjen pyörittely ja painelu/kaulinta on hieman työläämpää, mutta ehdottomasti vaivan arvoista. Paisto sujuu vaivatta, tosin sekin ottaa oman aikansa.
4-5 hengelle tehtiin pussin ohjeen mukaan 32 kpl tacoja. Vähän taisi jäädä yli, mutta kesken ei saa loppua.
Tacolätyt
4 kuppia maissijauhoja
2 2/3 kuppiavettä
1/2 tl suolaa
Mittaa jauhot ja suola kulhoon. Lisää vettä vähän kerrassaan, jottei taikinasta tule liian löysää. Lisää vettä sen verran, että taikina ei murene, muttei ole liian löysää. Pyörittele taikinasta lihapullan kokoisia palloja ja asettele ne voipaperin päälle väljästi. Yhdeksän per paperi on hyvä määrä. Laita toinen voipaperi pallojen päälle ja paina pallot yksi kerrallaan litteiksi. Apuna käytin fonduepataa, mikä toimi melko hyvin. Painelun jälkeen käytin vielä kaulinta, jotta lätyistä tuli tarpeeksi ohuita. Lätyt saavat olla paksuudeltaa noin pari milliä.
Lätyt paistettiin valurautaisissa blinipannuissa. Paistettavien lättyjen määrästä riippuen pannuja on hyvä olla 2-4. Jos blinipannuja ei löydy kaapista tarpeeksi tai lainkaan, voi paistossa käyttää myös isoa paistinpannua, johon mahtuu 3-4 lättyä samaan aikaan paistumaan. Taikina ei ole löysää, joten lätyt pysyvät muodossaan.
Lättyjen päälle sivelin pullasudilla hitusen öljyä, jolloin paistopinnasta tuli hieman nätimmän värinen, mutta ilman öljyäkin onnistuu. Paistoaika oli joitain minuutteja per puoli. Ei ole niin tarkkaa, kunhan nyt eivät raaoiksi jää. Paistetut lätyt kannattaa laittaa pyyhkeen sisään odottamaan tarjoilua, koska niiden on tarkoitus olla pehmeitä.
Sileä tomaattisalsa
4 tomaattia
3 chiliä (meillä punaisia mietoja chilipaprikoita)
1 valkosipuli
korianteria
mustapippuria
suolaa
Keitä tomaatteja ja chilejä ilman kantoja vedessä 10 minuuttia kunnes tomaatit ovat halkeilleet ja pehmenneet. Kaada keitinvesi pois. Kaada mahdollisimman tarkasti kaikki ylimääräinen vesi pois ettei salsasta tule liian vetistä. Lisää (sauvasekoittimen kestävään) kattilaan kuorittu valkosipuli ja mausteet ja soseuta sauvasekoittimella.
Kuutioitu tomaattisalsa
3 tomaattia
½ punasipuli
2 chiliä
1 lime
korianteria
mustapippuria
suolaa
Kuutioi tomaatit ja pilko sipulit mahdollisimman pieneksi hakkelukseksi. Pilko chilit. Yhdistä pilkotut aineet kulhossa ja lisää limen mehu ja hienonnettu korianteri. Mausta suolalla ja pippurilla.
Guacamole
3 avokadoa
1 chili
korianteria
2 limeä
suolaa
Kuutioi avokado ja pilko chili pieniksi paloiksi. Hienonna korianteri. Sekoita keskenään ja lisää limen mehu. Mausta suolalla.
Ylikypsä possu
1½-2 kg porsaan niskaa tai lapaa
½ l tummaa olutta
½-1 l lihalientä (meillä tällä kertaa pakkasesta löytynyttä karkkipossun keitinlientä)
Ota liha huoneenlämpöön tunti ennen uuniin laittoa. Lämmitä uuni 125 asteeseen. Laita liha kokonaisena uunin kestävään pataan ja lisää olutta ja lihalientä sen verran, että liha peittyy nesteeseen. Kiehauta pata liedellä ja kun neste kiehuu laita kansi päälle ja siirrä pata uuniin. Possu saa hautua uunissa noin neljä tuntia kunnes liha on ylikypsää ja se murenee haarukalla tökittäessä.
Juuri ennen tarjoilua viimeistele liha: lämmitä uuni 250 asteeseen. Käytä mieluiten grillivastusta. Revi liha leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle tasaisesti. Annostele keitinlientä lihan päälle, yhteensä ehkä noin pari desiä. Laita pelti uuniin ja anna lihan rapsakoitua noin 15-20 minuuttia välillä lihoja pyöräyttäen.